perjantai 31. joulukuuta 2010

Omat Laitteet kiittää vuodesta 2010! + audiolahja

Omat Laitteet -klubi kiittää ja kumartaa kaikkia tapahtumassamme vuonna 2010 esiintyneitä ja siihen katsojan roolissa esiintyneitä tuestanne klubille! Vuosi 2010 meni huomattavasti odotuksia paremmin, ja voimme pikku hiljaa todeta vakiinnuttaneemme paikkamme teollisuuskaupungin kulttuuritarjonnassa. Tapahtuma järjestettiin kaikkiaan kuusi kertaa vuoden aikana - aina sen mukaan miten ilmoittautuneita paikalle saatiin.

Statsi-ihmiset rakastavat tilastoja, joten kerrotaan heillekin että tapahtumassa esiintyi maaliskuun ensimmäisestä kerrasta alkaen yhteensä 19 artistia/yhtyettä täysille ravintolasaleille, tapahtuman blogissa oli vuoden 2010 aikana yhteensä reilut 5200 sivulatausta ja artistien esityksiä kuunneltiin yhteensä 1520 kertaa. Omat Laitteet kiittää.

Tammikuussa jatketaan, ilmoittautumisia otetaan vastaan, jo kertaalleen esiintyneiden uudelleenhäirintää aloitetaan (onhan se selvä ettei tästä kaupungista löydy moneksi vuodeksi uusia esiintyjiä, ja on myös mielenkiintoista kuulla samojen artistien uusia suuntia) ja klubi porskuttaa myös jatkossa kovaa ja korkealta! Mietintää on myös anniversary-klubille koostettavasta pienjulkaisusta äänitettyjen keikkojen osalta.

Hyvin sujuneen vuoden 2010 kunniaksi Omat Laitteet tarjoaa ihka ensimmäisen OL-illan kaikki nauhalle (tai siis muistikortille..) tarttuneet äänitteet kuultaviksi, olihan ensimmäinen kerta maaliskuussa sellainen johon monikaan ei vielä löytänyt tietään. Harlot's Ghostilta valitettavasti inhimillisen unohduksen takia jäi viimeistä kappaletta lukuunottamatta tallentaminen väliin.

Vaarne


Harlot's Ghost


Pointless Note


- OL -

tiistai 23. marraskuuta 2010

OL#6 - 16/11/10

Kuudes ja samalla kuluvan vuoden viimeinen Omat laitteet -klubi vietettiin tuttuun tapaan Artturin tiistai-illassa. Aberrant Vascularin valitettavan peruuntumisen johdosta ilta vietiin läpi kahden, toisiaan mainiosti täydentäneen artistin voimin.

Jam Stash



Illan taiteellinen anti starttasi klubin historian ensimmäisellä tyylipuhtaalla junkkapläjäyksellä. Tarjoilusta vastasi yhden miehen drum and bass orkesteriksi itsensä ristinyt Jam Stash. Artistin antama lupaus ”jämptistä 170 iskun temmosta” ja ”kuplivista bassolinjoista” ei pettänyt. Jam Stashin (kaksin käsin) kannettavasta tietokoneesta velloneet painavat iskut ja polveilevat rumpukuviot löysivät yleisönsä – Artturin soundstystemin junkkahertsien toiston kroonisesta rajoittuneisuudesta huolimatta. Mihinkään monotoniseen junttaukseen Jam Stashin anti ei kuitenkaan pelkistynyt; intensiivisiä breikkiosuuksia täydentämässä oli sopivasti rauhallisia ja vinksahtaneempiakin osuuksia. Ääninäyteenä kuullaan neliosaisen setin 1. vetäisy.




Levis Âgés.



Tällä kertaa sekä illan että vuoden viimeisenä esiintyjänä Artturin lauteille nousi Levis Âgés (’lə.vi_a.ʒe’ kasuaalisti kavereiden kesken lausuttuna). Kolmihenkinen ”elektropostpop-poppoo”, kuten yhtye esittelytekstissään olemustaan kuvaili, toi kappaleineen sielukkaan palasen Montmartelaisen boheemiklubin hämyisää tunnelmaa Tampereen kylmään myöhäissyksyyn. Levis Âgés’n trip-hop -vaikutteinen (yhtye itse tosin torjui järjestäjien vokottelun Potrishead -vaikutteista, uskokoon ken tahtoo) setti oli todella vaikuttava kokonaisuus, jossa pehmeänsuloiset melodiat ja viehättävä laulu kohtasivat etäisessä kaiussa sopivan nyrjähtäneenä leijailleet rytmit. Ääninäytteeksi valikoitui mainesanansa todella ansaitsevan setin 2. osa.




Esiintyjien välissä soi:
---
OMD – History of Modern
---


Toden totta, näin on vuosimallin 2010 Omat Laitteet kuultu, nähty ja koettu. Vuoden alkupuolella kipinänsä saanut ja toukokuusta eteenpäin konkretisoitunut iltama ylitti rehellisesti järjestäjien odotukset. Kiitos tästä kuuluu mahtaville esiintyjille sekä ennen kaikkea yleisölle, jota Artturin tiistai-iltoihin on saapunut pitkin vuotta ilahduttavan paljon. Loppuvuoden osalta OL vetääkin sitten henkeä ja palaa elektronisen musiikin kiehtovan maailmaan tammikuussa (18.1.2011). Ilmoittautumisia tammikuun, ja miksei tulevienkin kuukausien esiintyjiksi otetaan vastaan.

Sillä välin, kuten tavallista, Stay (de)tuned!

- OL

maanantai 15. marraskuuta 2010

Aberrant Vascular joutui peruuttamaan

Aberrant Vascular joutui peruuttamaan sairastapauksen vuoksi, mutta kaksi esitystä on edelleen huomiselle varmuudella - kolmannen kanssa järjestelyporras tekee viime hetken töitä. Edelleen korostettakoon että huomista ei kannata missata!

torstai 11. marraskuuta 2010

Omat Laitteet #6 esiintyjäesittelyt

Levis Âgés.

Kolmihenkinen electropostpop-poppoo ohittaa veri-aivoesteen ja muuttaa
harmaat aivosolut sateenkaaren värisiksi. Laajentaa tajuntaa kuin
nitro mummon sepelvaltimot.


Jam Stash

Tempo on jämpti 170, kun kuplivat bassolinjat kiinnittyvät neuroneihin ja ahne snare porautuu hypotalamukseen. Yhden miehen drum and bass orkesteri tekee keikasta niin liven kuin mahdollista, apunaan galaksien välistä valoa sykkivä syntikka, kontrolleri ja 8 vuotta vanha tietokone. Bujaka!

lauantai 6. marraskuuta 2010

Omat Laitteet #6 - 16.11.

Vuoden viimeinen Omat Laitteet -klubi valtaa Ravintola Artturin taas yhden sapattikuukauden jälkeen. Sähköä ja uusia kokemuksia on jälleen luvassa tuttuun tajunnanräjäyttävään henkeen, maindi bogglaa ja silmät suurenee - tätä ei voi jättää väliin. Esittelyt illan esiintyjäkaartista luvassa piakkoin, tällä kertaa lauteille nousevat seuraavat kokoonpanot:

- Jam Stash
- Les Visages Pédés

Artistiesittelyt päivitetään lähipäivinä tutulle tiedon valtatielle osoitteeseen http://omatlaitteet.blogspot.com/ - sieltä voi käydä myös tutustumassa edellisten kertojen tarjontaan kuva- ja äänireportaasien muodossa.

Tätä ei kannata missata, tehdään taas tapahtumasta kuukauden tärkein kulttuurikokemus kaupungissamme ja laajennetaan musiikillista tajuntaamme taas laillisin (mutta paheellisin) audionautinnoin! Ole siellä, levitä sanaa, näemme Artturissa, joulukuu jää väliin, nyt siis vuoden viimeistä kertaa juhlistamaan!

-Omat Laitteet-

tiistai 19. lokakuuta 2010

19.10. Omat Laitteet -ilta peruttu

Hiiohoi kaikki lapset,

Vielä muistutuksena kuten edellisessä blogipostauksessa lukikin, että valitettavasti 19.10. Omat Laitteet -iltama on peruutettu. Emme saaneet tarpeeksi esiintyjiä lokakuulle.

Marraskuun ilta on kuitenkin varmuudella järjestymässä 16.11. sillä esiintyjiä on piakkoin riittävästi. Ilmoittautukaa silti edelleen tuleviin iltoihin, jotta tilaisuudet saadaan järjestymään ja pääsemme kaikki nauttimaan äänitaiteesta radiosoiton tuolta puolen!

-OL-

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

OL#5 - 22/9/10

Kautta aikain viides Omat Laitteet -klubi valtasi jälleen Artturin itäsiiven, tällä kertaa kolmen esiintyjän kattauksella. Yleisöä oli elokuun tapaan saapunut paikalle vähintäänkin kelpo joukko. Mitä illan taiteelliseen antiin tulee, tarjoiltiin yleisölle jälleen varsin monimuotoinen kollaasi elektronista ilmaisua; illan aikana koetut ääripäät ja tyylisuuntien vauhdikkaatkin vaihdokset mahtuivat jälleen suhteellisen vaivatta yhden OL-klubin kehystämään tilaan. Myös teknisiltä järjestelyiltään ilta sujahti rapsakan oloiseen, vajaan kahden tunnin mittaiseen pakettiin, vaikka Valmet Children kokikin kunniakseen tarjota myöhäisellä saapumisellaan ja tästä seuranneella hektisellä läsnäolollaan pienimuotoista vapinaa järjestäville tahoille. Olosuhteisiin nähden kuitenkin jälleen mainio ilta kaikkinensa.

Jane 8


OL5 starttasi “janekasin” tukevan ja varmaotteisen housepoljennan merkeissä. Vakuuttavasti ja ehdottoman tasapainoisesti säksättäneen tasabiittinsä lomassa Jane 8 tarjosi taitavasti sovitettuja melodioita sekä kokonaisuutta selvästi piristäneitä nostalgiatrippejä (aina takuuvarmasti toimivien) kasarisoundien maailmaan. Epäilemättä valmista ainesta isommillekin areenoille ja teollisuushallipompotuksiin! Händkläpeillä ja kasaritomeilla veikeästi maustettu ääninäyte on viisioisaisen setin toisena kuultu, ja kuten odottaa sopii, varsin tyylitietoisesti nimetty kappale, “Roxman (Jane 8 Future Dawn Treatment)”.





Heli-kopter


Kaksi miestä, kaksi pyöräilykypärää, joitain soittimia. Heli-Kopter antoi OL-yleisölle vakuuttavan tyylinäytteen maakunnan uusimmasta alagenrestä, polkupyörädronesta, jota on “piireissä” kuultu kutsuttavan myös hieman eklektisemmältä kalskahtavaksi turvanoiseksi [lähde ?]. Flanger-dronen, nuuskapurkkiperkussioiden sekä raastinrautasoundien lomaan mahtui myös setin dynamiikan kannalta tärkeitä eteerisempiä hetkiä sekä setin päättänyt, lähes tyrmistyttävä humpparalli. Tällä kertaa OL-raadin tekemä valinta kohdistuu setin toisena kuultuun tunnelmapalaan. Kappale keimailee, paitsi Boards of Canada -tyylisen ambientin, myös progepartojen suuntaan; lopun E,L&P:n kiertue-elämää luotaavasta sämplestä saamme kiittää progressio-ohjelmaa.





Valmet Children


Erinäisten vaiheiden ja “soundchekin” missaamisen jälkeen Valmet Children kampesi joukkonsa illan viimeisenä esiintyjänä Artturin lauteille. Tällä kertaa viisihenkisenä sekä ilmeisesti hieman aiottua riisutummalla setillä ”olosuhteiden [eli järjestäjien] pakosta” soittanut VC tuki tarkovskimaista tunnelmaansa kokonaisuuteen mainiosti uponneella visuaalipläjäyksellä. Musiikkia voisi kenties kuvailla synkillä ääni- ja kuvamaisemilla nitkautetuksi, lähes painostavaksi downtempoksi, mikä ei tietysti tarkoita yhtään mitään. Oli mitä oli, saamme tällä kertaa kuultavaksemme noin neliosaisen setin ensimmäisen osan.





Esiintyjien välissä soi:
---
Apoptygma Berzerk
---

Vielä kerran hieman jälkijättöiset kiitokset syyskuun OL-iltaman esiintyjille ja yleisölle hienosta illasta. Näillä näkymin Omat Laitteet valtaavat Artturin seuraavan kerran marraskuussa (16.11.), eli lokakuussa Omat Laitteet vetä(v)ä(t) henkeä ja viettä(v)ä(t) luovan tauon. Sillä välin, stay detuned!

- OL

torstai 23. syyskuuta 2010

Omat Laitteet #5 videokooste

Suuren raportin valmistelua odotellessa ohessa ODMsysin kuvaama perinteinen videokooste tapahtumasta..

OL#5, over and out

Omat Laitteet valtasivat jälleen kuun kolmantena tiistaina Artturin lavan, tällä kertaa kolmen toisiaan täydentävän esiintyjän voimin. Tarjolla oli, muun muassa, tyylipuhtaaksi hiottua ja melodista housepoljentaa, pyöräilykypärädronea, sivistynyttä monologia Emerson, Lake & Palmerin kiertuekokoonpanoista (!?), galaktisten laivastojen taisteluääniä, raastinrautaa sekä visuaalein maustettua tarkovskimaista stalkkerointia. Juuri niitä elementtejä, joita Omien Laitteiden vain voi kuvitella tuottavan. Kauttaaltaan ilta onnistui jälleen mainiosti. Ja kuten odottaa sopi, oli yleisöä kerääntynyt jälleen sankoin joukoin Artturin itäsiipeen. Kiitos esiintyjien lisäksi myös teille!

Kuva- ja äänimateriaalia sekä tarkempaa reportaasia illan kulusta on jälleen piakkoin luvassa. Sitä odotellessa asetetaan jälleen etsintäkuulutus uusista esiintyjistä. Seuraavan iltaman (19.10.) järjestämiseksi tarvitaan jälleen kolme esiintyjää, joten ilmoja ja kysymyksiä sähköpostitse osoitteeseen omatlaitteet@gmail.com. Hopi hopi! Speksit esiintyjille tuttuun tapaan:

- mikseriin maksimissaan 3xStereo-liitäntä ja 3xMono-liitäntä
- laitteiden on mahduttava pääosin yhdelle pöydälle (noin 2x1 metriä)
- n. 20 min setti
- vain elektronista ilmausta; kikulikitarasankarit älköön vaivautuko
- ei genrerajoitteita

Lokakuun iltaman järjestäminen on vielä epävarmaa, sillä ilmoittautumisia ei toistaiseksi ole. Jos tuntee halua esiintymään, mutta ei vielä usko saavansa konseptiaan hiotuksi lokakuun iltamaan, voi myös marraskuun iltamaan (16.11.) ilmoittautua. Pysykää kanavalla!

tiistai 14. syyskuuta 2010

OL#5: esiintyjäesittelyt

Tulevan tiistain (21.9.) esiintyjät esiteltynä toistaiseksi satunnaisessa järjestyksessä:

Heli-Kopter
Kahden miehen noise/ambient-pumppu Heli-Kopter lähestyy soittimiaan parhaiten osaamallaan tavalla eli väärin. Kappaleissa kuullaan mm. ruuvisheikkeriä, elektronisessa musiikissa kivijalan aseman saavuttanutta Casio-kosketinsoitinta ja parhaita alle 20 euron pedaaleita, unohtamatta shokeeraavan tavallisia mutta oudon kuuloisia instrumentteja kuten kitaraa [tästä neuvotellaan, OL huom.]. Vaarallisten soundien vastapainoksi bändi pyrkii pitämään meiningin turvallisena.

Jane 8
Jane 8 kanavoi musiikkinsa galaktisen kiitoradan tuolta puolen, missä aurinkotuulet kantavat saha- ja kanttiaaltoja tulevaisuuden aamunkoittoon. Suurimmat vaikutteet "janekasin" ilmaisuun tulevat ysäritrancesta, kasarisaundeista, avaruusambientista ja pelimusiikista. Avainasemassa ovat tinkimätön melodisuus sekä hempeilyn ja jämäkkyyden sulava liitto.

Valmet Children
Demoscene-kulttuurista ammentava Valmet Children on erikoistunut kokeellisiin audiovisuaalisiin näytöksiin, joissa yhdistyy uusin teknologia, luova tietokoneohjelmointi, visuaalisuus ja improvisaatio. Musiikissamme yritämme usein hyödyntää elektronisten soittimien ainutlaatuisia ominaisuuksia, joita ei voi helposti tuottaa perinteisillä soittimilla. Live-esiintymisissämme käytämme aina reaaliaikaisesti ja osittain improvisoiden luotua kuva- ja äänimateriaalia. Näin jokainen esiintymisemme on ainutlaatuinen.

---

Kuten tähänkin asti, on jälleen syytä esittää tuttu kysymys: onko edes teoreettisesti mahdollista, että tämän kattauksen tohtisi missata? Kaikki joukolla tiistaina Artturiin, äänivallit taas liekeissä kello 20 alkaen.

- OL -

maanantai 13. syyskuuta 2010

Omat Laitteet #5 - 21.9.

Omat laitteet valtaavat jälleen Artturin sympaattisen lavalle reilun viikon kuluttua. Näillä näkymin OL kohtaa alati hämärtyvän ja pimenevän syksyn kolmen esiintyjän ja kokoonpanon voimin. 21.9. Tuttuun tapaan kello 20 alkaen käynnistyvän spektaakkelin tarjoavat ylpeästi:

- Heli-kopter
- Valmet Children
- Jane 8

Luvassa on jälleen genrerajoja venyttävä, taatusti mielenkiintoinen ja raikkas kattaus elektronista ilmausta - unohtamatta visuaalisia mausteita. Artistiesittelyt päivitetään kyseiselle lepakkokanavalle lähiaikoina.

Tule paikalle näkemään ja kokemaan jotakin, mistä et varmasti pääse muilla klubeilla osalliseksi. Luvassa totuttuun tapaan vaaran tuntua, vaihtosähkön sirinää ja visuaalisia helmiä! Älä ole maybe, ole yes!

- OL -

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Omat Laitteet 17.8.2010

Ajanlaskun alun jälkeen neljäs Omat Laitteet -klubi tarjosi kolme mieleenpainuvaa esitystä. Yleisöäkin oli löytänyt paikalle miltei ennätysmäärä. Illan aikana nähtiin kolme hyvin erilaista laitteistoa ja kuultiin monipuolisesti niillä tuotettua ääntä. Esiintyjät pysyivät hyvin annetuissa 20 minuutin aikarajoissa ja vaikka laitteistoa kannettiin lavalle ja pois valtaisat määrät, pysyi koko ilta sopivissa mitoissa. Tekniset ongelmatkin saatiin jo lähes kokonaan selätettyä, joten järjestäjienkin voidaan todeta oppineen jotakin matkan varrella. Kaiken kaikkiaan ilta oli todella onnistunut ja miellyttävä kokemus jälleen kerran.

Melkoinen

Melkoinen tarjosi sympaattisella käsin rakennellulla laitteistollaan ääntä ja rytmiä kliinisten syntetisaattorisoundien tuolta puolen. Metallikulhoa piiskaavalla sähkömoottorilla, valoanturilla ja taskulampulla, keittiövälineillä ja käärityillä mikrofoneilla, kasettidekkiluuppereilla ja lukuisilla efekteillä rakennettu äänimaailma vangitsi jokaisen osallistujan huomion. Todellinen fusion kitchen. Ääninäyte tarjoillaan noise-osastolle vahvasti painottuneen setin loppupuolelta.



Café Fomalhaut

Café Fomalhaut näytti mihin motivoitunut ja kyvykäs ihminen pystyy aseenaan ainoastaan kaksi Nintendo DS käsikonsolia. Jos ei olisi nähnyt miehen ruuvaavan kämmentietokoneita, olisi voinut kuvitella äänen ja musiikin saavan alkunsa suuremmastakin sampleri- ja syntetisaattoriarsenaalista. Nintendoon nivoutuvat mielikuvat viiksekkäästä putkimiehestä ja sienten syömisestä saivat kyytiä Café Fomalhautin kurittaessa klassikkokonsolien äänipiirejä. Monipuolisen ja viihdyttävän setin kolmas kappale kuultavissa.



Usvakone

Usvakone valloitti Artturin kolmen koneenkäyttäjän sekä VJ:n voimin. Yleisön aistielimille vyörytettiin kolmen kappaleen verran syntetisoijien, sekvensserien, kaossilaattorin, perkussioiden ja efektoitujen vokaalien voimin virsiä ja düsseldorfilaista äänimaailmaa. VJ Usvan takoessa samanaikaisesti verkkokalvoille hypnoottisia visuaaleja voidaan todeta, että kyseessä oli todella kokonaisvaltainen performanssi. Runsaiden suosionosoitusten määrästä voidaan päätellä, että kokemus oli myös yleisön mieleen. Kuultavissa setin avannut "Armahda".



Esiintyjien välissä soitetut kappaleet
---
Caribou - Sun
Danger - 4h30
Four Tet - Plastic People
---
Thom Yorke - FeelingPulledApartByHorses
Venetian Snares - Frictional Nevada
---
Jaakko Eino Kalevi - 1000 stars
KA SO RE - Dramatically Keep You
---

Suosion kasvusta ja viidakkorummun kumusta kertoo osaltaan myös se, että alati kasvavan yleisömäärän lisäksi syyskuun illan esiintyjiä on ilmoittautunut jo tarvittava määrä. Syyskuun ilta järjestetään siis varmuudella 21.9. Ilmoittautumisia otetaan jatkuvasti vastaan eli aletaan täyttämään lokakuun iltaa samalla innolla kuin aikaisempiakin! Kiitokset esiintyjille ja yleisölle, nähdään syyskuussa!

-Omat Laitteet-

Omat Laitteet #4 on video!

Kiitokset jälleen ODMSysille Omat Laitteet videotaltioinnista. Enjoy.

lauantai 21. elokuuta 2010

Omat Laitteet #4 onnistuneesti takana

Omat Laitteet vol. 4 näki päivänvalon 17.8. Esiintyjiä paikalla oli laitteistovioista johtuneen peruutuksen vuoksi kolme kappaletta, mutta millaisia esiintyjiä! Hienojen visuaalien, virsien uudelleentulkintojen, käsikonsoleiden sekä itse tehtyjen soittimien puitteissa ilta oli jälleen kerran todella onnistunut. Yleisökin näyttää löytävän paikalle yhä kasvavin joukoin. Kuva- ja äänimateriaalia sekä tarkempaa reportaasia illan kulusta on jälleen piakkoin luvassa. Sitä odotellessa on hyvä edelleen etsintäkuuluttaa uusia esiintyjiä. Speksit esiintyjille tuttuun tapaan:

- mikseriin maksimissaan 3xStereo-liitäntä ja 3xMono-liitäntä
- laitteiden on mahduttava yhdelle pöydälle
- n. 20 min setti
- ei muita rajoitteita

Jos kysyttävää, ei kun meiliä osoitteeseen omatlaitteet@gmail.com. Syyskuun iltamaan esiintyjälista onkin jo loistavasti täynnä, eli Oma Laitteet #5 pidetään varmuudella 21.9. Lokakuun tapahtumaan esiintyjät ovat haussa edelleen, joten virittäkää kanttiaaltonne samalle lepakkotaajuudelle ja ilmoittautukaa esiintymään. Be there or be squarepusher.

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Omat Laitteet #4 esiintyjäesittelyt

Ensi tiistain esiintyjien esittelyt:

melkoinen
Kokeellisesta konemusiikista tyylillisesti ammentavaa rytmistä musiikkia. Äänilähteinä käytetään c-kasettidekkejä, efektejä ja äärimmäisen yksinkertaisia "instrumentteja" kuten johtojen kosketushäiriöitä. Ei tietokonetta, syntetisaattoreita tai mitään soittimia joita voisi opetella soittamaan kansanopistossa.

Usvakone

Usvakone on vastaperustettu taiteellisesti nyrjähtäneiden hoitolaitos, jossa yksilöt voivat purkaa audiovisuaalisia traumojaan toimintaterapian kautta. Kone tuottaa tyypillisesti rytmipohjan päälle improvisoituja elektrokudelmia ja visuaalisia projektioita mielen sisäiseen para-avaruuteen. Potilaista on tällä kertaa sijoitettu kuntoutukseen Schbert, VJ Usva, Arto ja Timo.

Café Fomalhaut
Café Fomalhaut on tummapaahtoista signaalia tarjoileva sooloprojekti, joka ammentaa inspiratsiooninsa röyhkeästi Philip K Dickin kirjallisuudesta.
Raastanta tarjoillaan Nintendo DS -käsikonsoleita apuna käyttäen, ja laitteiston rajoitteista johtuen soundilla on tapana ajautua muotovapaaksi LFO-kakofoniaksi.


Kaikki mukaan tiistaina - tulossa todella mielenkiintoinen ilta!

- Omat Laitteet -

torstai 5. elokuuta 2010

Omat Laitteet #4 - 17.8.

Syksy koputtelee jo oven takana ja päivät ovat lyhentyneet, mutta helteisiin kesän tunnelmiin teitä jälleen houkuttelee Omat Laitteet -iltama! Tällä kertaa tapahtuman neljännessä painoksessa silmien ja korviemme iloksi tarjolla on neljä hyvin hyvin mielenkiintoista artistia; mukana on sekä nintendo-musiikkia että VJ-taustoitettua äänimaalailua!

Tiistaina 17.8. Artturin lavalle siis nousevat seuraavat artistit/yhtyeet:
- Café Fomalhaut
- Usvakone
- uni kasinolla
- melkoinen

Nämä kolme aktia tarjoavat todella mielenkiintoisen ja erityisesti mieleenpainuvan kattauksen elektronisen musiikin joka laidalta. Tule siis nauttimaan kaupungin ehdottomasti originelliman ja kyseenalaistamatta parhaan sekä vaatimattomimman klubin tämänkertaisesta tarjonnasta 17. päivä Artturiin! Tapaat täällä myös kesällä kadottamasi ystävät, sillä tänne tulevat kaikki.

Esiintyjien esittelyt ilmestyvät blogiin lähiaikoina ja me näemme teidät kaikki Artturissa, tehdään tästä unohtumaton tapahtuma jälleen kerran!

keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Videota Omat Laitteet -illasta 20.7.

ODMsys kuvasi jälleen koosteen illan esityksistä, joten tässä elävää kuvaa heille jotka eivät paikalle päässeet.



Elokuun ilta on edelleen tapahtumassa, tällä hetkellä on kolme artistia varmistanut ilmoittautumisen - joukossa mm. kahden nintendon soittaja ja yksi VJ:llä höystetty esitys. Vielä on silti yhdelle tilaa joten ilmoittautumisia kehiin! Ja syyskuulle kannattaa jo myös varata paikkansa mikäli se sopii paremmin!

- Omat Laitteet -

torstai 22. heinäkuuta 2010

Omat Laitteet 20.7.2010

Kesäkuun jalkapallotauon jälkeen kokoonnuttiin heinäkuussa kolmanteen Omat Laitteet -iltaan. Kesäinen helleaalto oli hieman helpottanut otettaan armaasta kaupungistamme, mutta silti illan neljän esiintyjän ei tarvinnut palella hyytävässä ilmapiirissä vaan ravintolan oli pikemminkin vallannut jälleen viihtyisä lämmin ja luokseenkutsuva atmosfääri.

Illan artistit edustivat elektronisen musiikin kenttää arvostettavan laveasti, ja vaikka ajallisesti saatettiin illan tuoksinassa karata ohjeistusten tuolle puolen, niin silti esitysten taso oli jälleen miellyttävän monipuolisen mielenkiintoisen laaja. Ongelmaksi tällä kerralla koituivatkin enemmän järjestäjien ikävät vastoinkäymiset - hovivalokuvaaja sairastui juuri ennen tapahtumaa ja äänityslaite oli vahingossa asetettu äänittämään mikrofonien kautta. Voee...

Mutta nauhalle kuitenkin asioita saatiin ja yhden artistin kuvaajalta kuvia käyttöön, muista kännykkäkameralla taltioituina. Mikäli siis jollain on kuvia illalta ja haluaisi ne jakaa niin omatlaitteet@gmail.com olisi niille oiva osoite! SpaceMothersin kuvat by Sasu Riikonen. Artistien nimet toimivat linkkeinä yhteystietoihin.

Wojaz

Ensimmäiselle soolokeikalleen noussut Wojaz tarjoili Omat Laitteet -yleisölle täyteläisin soundein varustettua maalailua, jota hän höysti psykedeelisin puhein kasettimankastaan. Tämä syviin vesiin vienyt ristiretki kiskoi kokijansa syvälle syntetisaattoreiden ytimiin. Kuultavaksi valikoitui esityksen ensimmäinen osa.



Music Wonderland

Music Wonderland tuli ja pyyhkäisi kaiken alleen. Tuo yhden miehen kokoonpano osoitti miten musiikki elektronisessa muodossa on todella laaja käsite ja miten ilmaisu parhaimmillaan tapahtuu tietyssä tilassa ja tietyssä tilanteessa ilman suuria ennalta määriteltyjä rakenteita. Music Wonderlandin noisessa ja fyysisessä tekemisessä oltiin jo lähellä abstraktin ekspressionismin musiikillista puolta.




ernesto aeroflot

ernesto aeroflot toi kolmannen OL-illan kolmantena esiintyjänä "lauteille" pöydällisen klassisia syntetisaattoreita tarjoillen kuulijoille tripin takaisin kauas kaukaisuuteen kadonneisiin Miami Vice -aikoihin. Tätä kesäistä matkaansa he höystivät idm-vaikutteisilla nakutuksilla ja vinksahtaneilla rakenteilla. Mukaan oli myös saatu miellyttävä mini-rumpukone.



SpaceMothers

SpaceMothers toi illan viimeisenä esityksenä lauteille tapahtuman rajoilla olleen esityksen jossa ei foliota säästelty. Pitkälti improvisointiin perustunut tuotos perustui kahden kielisoittimen, microkorgin ja melodican väliselle vuoropuhelulle. Lopputuloksena oli paljon foliota ja rokahtavia maisemia.



Esiintyjien välissä soitetut kappaleet
---
LCD Soundsystem - 45:33 Part II
---
Add N To X - Little Black Rocks In The Sun
---
Skream - Rimz
Roots Manuva - Witness (One Hope) -Walworth Road Rockers Dub
---


Heinäkuinen ilta oli kaikkinensa vastoinkäymisistä huolimatta onnistunut, jatkossa järjestäjien pitää olla huolellisempia jotta tallennuksen suhteen ei tule ongelmia kuten tällä kerralla ja myös huolehtia klubin pituudesta - tällä kerralla esitykset karkasivat hieman ylipitkiksi. Kesällähän tällainen ei ole ongelma, mutta syksyllä kaikkien kannalta on miellyttävämpää mikäli tapahtuma pysyy sopivan tiiviinä.

Nyt sitten katseet kohti elokuuta; tähän mennessä on jo kolme ilmoittautumista iltaan joten vielä yhdelle on tilaa - oletko se sinä?!!

- Omat Laitteet -

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Omat Laitteet #3 takana..

Eilen vietettiin kolmatta Omat Laitteet -kansanjuhlaa neljän poppoon voimin. Yleisöäkin oli ihan mukavasti saapunut paikalle ja niinpä illasta saatiin kaikin puolin viihdyttävä. Tapahtuma venyi hieman pidemmäksi kuin oli suunniteltu, mutta joidenkin artistien kohdalta se oli ihan ymmärrettävää. Suurempaa tekstiä ja kuvaa sekä ääntä luvassa hieman myöhemmin, mutta nyt jo kuulutetaan ensi kerralle esiintyjiä! Vielä muistutuksena speksit esiintyjille:

- mikseriin maksimissaan 3xStereo-liitäntä ja 3xMono-liitäntä
- laitteiden on mahduttava yhdelle pöydälle
- n. 20 min setti
- ei muita rajoitteita

Jos kysyttävää, ei kun meiliä osoitteeseen omatlaitteet@gmail.com. Ilmoittautuneita on jo yksi, oletko sinä seuraava?!

maanantai 12. heinäkuuta 2010

Omat Laitteet #3 - esiintyjäesittelyt

Wojaz

Wojaz on yhden miehen projekti, joka perustuu pitkälti improvisaatioon ja hetkeen. Ihmisen mielessä ilmestyy noin tuhat ajatusta joka sekunti. Se, mitkä niistä lopulta muuntuvat ääniksi ja sitä kautta Wojazin minimalistiseksi musiikiksi, on jokaisen soittohetken arvoitus ja hienous. Olivatpa ajatukset sitten uusia, vanhoja taikka välittömiäkin.

Music Wonderland

Music Wonderland on rempseän konstailematonta kamarinoisea Jyväskylästä.
Simppeli läjä rojua pöydälle, enimmät ennakkosuunnitelmat romukoppaan ja
lopputuloksena todennäköisesti (keleistä ja meiningeistä riippuen)
hikeä, tärinää ja rapeita törinöitä.

ernesto aeroflot


ernesto aeroflot on paha keisari. se on tehnyt chiptune-vaikutteista vaihtoehtoelektrometeliä vuonna 99 julkaistusta Le I Mjugg - äänitteestä lähtien.
ernesto aeroflotin musiikki on mutkikasta, yllätyksellistä, voimakasta ja leijailevaa. ernesto on julkaissut viisi levyä internetissä ja työstää parhaillaan uutta materiaalia seuraavaa julkaisua varten. ernesto aeroflot on analoginen hyökkäys alitajuntaan.

SpaceMothers

Avaruuden kosmisista pyörteistä mustimmasta aukosta maahan laskeutuneet Spacemothersit ovat telepaattisesti kaapanneet kolme yksilöä. Laitteet välikappaleinaan he ovat valmiina rakastamaan ja rankaisemaan, stimuloimaan aistinelimiä. Galaktista keittoa äidinrakkaudella.

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Omat Laitteet #3 - 20.7.2010

Jälleen on kuukausi vietetty jalkapallolomaa välissä ja Omat Laitteet -klubi saapuu keskelle kesää salamoivan kulttuurikokemuksen kera. Tälle kerralle kesän keskelle on ilta täyttynyt neljästä mielenkiintoisesta esityksestä - rajoja ei edelleenkään ole, joten tarjolla onkin neljä mielenkiintoista ja varmasti aivotoimintaa stimuloivaa musiikkikokemusta.

Tiistain 20.7.. varmistuneet esiintyjät:

-Music Wonderland
-Wojaz
-sisäavaruudentutkimuskeskus
-ernesto aeroflot
(jokaisella esiintyjällä on n. 20 minuuttia esiintymisaikaa - mitään muita rajoituksia ei ole)

Esiintyjien esittelyt tulevat Omat Laitteet -tapahtuman blogiin omatlaitteet.blogspot.com lähipäivinä, ja tapahtuman jälkeen blogiin tulee tallenteita ja kuvia esiintymisistä sekä illasta mikäli ei päsee mukaan.

Nyt täytetään ravintola heinäkuisena tiistai-iltana ja jatketaan siten aiempien iltojen perinteitä!

Myös ilmoittautumisia otetaan jo elokuun iltaan - sinne on jo saatu muutama ilmoittautuminen, joten pidä kiirettä!

Facebook-event: http://www.facebook.com/event.php?eid=130450033657063&ref=ts

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Kesäkuu vietetään futistaukoa...

Virallisestikin ilmoitettuna - eli kesäkuussa Omat Laitteet viettää alkuperäisen suunnitelman mukaisesti futistaukoa keskittyen Brassien, Portugalin, Pohjois-Korean ja Norsunluurannikon otteiden seuraamiseen.
Heinäkuussa tapahtuma on takaisin, nyt illalle on jo kolme esiintyjää ilmoittautuneena. Yksi mahtuu vielä - oletko se sinä?

- Omat Laitteet -

sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Tulevien Omat Laitteet -iltojen esiintyjiä peräänkuulutetaan jälleen..

Kesäkuun mahdollinen Omat Laitteet -ilta on enää kahden viikon päässä (15.6.) ja esiintyjiä on ilmoittautunut huimat nolla kappaletta. Heinäkuun iltaan (20.7.) ilmoittautuneita löytyy tällä hetkellä yksi kappale, mutta molempiin toki tarvitaan vähintään kolme esiintyjää jotta illat järjestetään. Omat Laitteet -kollektiivi järjestää mielellään molemmat illat mikäli niihin löytyy tarvittava määrä esiintyjiä, eli sana kiertämään.

Lisäilmoittelua seuraa hyvissä ajoin illoista..

- Omat Laitteet -

torstai 20. toukokuuta 2010

Omat Laitteet 18.5.2010

Tiistaina 18.5. Artturissa vietettiin historian toista Omat Laitteet -iltaa. Edelliskuukauden esiintyjättömyys oli muuttunut täydeksi rosteriksi esiintyjiä valmiina täyttämään kuuntelijoidensa mielet ja kielet suurella äänitaiteella sekä koukuttavilla oivalluksilla. Yleisöä oli saapunut paikalle kaikki odotukset ylittävä määrä, joten illasta saattoi jo ennen ensimmäistäkään esitystä veikata todellista menestystä. Menestys illasta myös tuli, kiitos upeiden artistien sekä innostuneen yleisön.

Artisteja oli mukaan ilmoittautunut maksimimäärä, eli neljä kokoonpanoa. Nämä yhtyeet valitsivat esiintymisvuoronsa ilmoittautumisjärjestyksessä ja niinpä yleisö sai kuultavakseen mielenkiintoisen kattauksen uutta ja originellia elektronista musiikkia. Ohessa materiaalia jokaisesta esityksestä (artistien nimet toimivat yhteydenotto-linkkeinä):


Opal

Kolmijäseninen Opal aloitti toisen Omat Laitteet -illan tarjoten kuulijoille hauskan ja monipuolisen kattauksen ei-itseään-liian-vakavasti-ottavaa pop-musiikkia. Opalin musiikissa sulautuivat saumattomasti yhteen legendaaristen analogisyntikoiden omaperäinen pörinä ja positiivisella tavalla vinksahtanut luova ajattelu. Erityistunnelmaa esitykseen tuotiin sydämet sulattaneilla kissa-äänillä valkoisesta lelusyntikasta. Blogiin Opal valitsi kuultavaksi esityksen ensimmäisenä tulleen teoksen "Preparing for Take-Off".






I'm With Machine

I'm With Machine valtasi seuraavaksi Omat Laitteet -lavan mielenkiintoisella äänikudelmallaan joka muodostui monista erilaisista efektilaitteista ja itsetehdyistä äänilähteistä. Parikymmenminuuttinen noisematto laskeutui Artturin ylle tuoden mukanaan metelin ilosanomaa ja osoittaen samalla osaltaan kuinka monenlaista musiikkia voidaan OL-illoissa esittää. Blogiin valittiin äänikudelman loppuosa näytteeksi.






ARNREALM

ARNRealm nousi kolmantena kokoonpanona Omat Laitteet -lauteille vyöryttäen neljän soittajansa voimin runsaslukuiselle yleisölle hiottua ja monipuolisen leikittelevää tanssimusiikkia. ARNRealm oli miksannut kappaleensa yhdeksi suureksi kokonaisuudeksi luoden musiikillisesta matkasta miellyttävää ylä- ja alamäkien kokonaisuutta. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita sisältäneeltä kokonaisuudelta yhtye valitsi blogiin kuultavaksi viidennen osion, nimeltään "Notified Body 0857".






Video Dating Montage
Video Dating Montage aloitti Omat Laitteet -klubilla live-uransa - ja miten aloittikaan! VDM tarjoili kolmihenkisenä miellyttävän kattauksen helppoa ja tanssittavaa kesäpoppia, josta löytyi kunnon koukkuja vaikka lohikalastajille jaettavaksi. Yhtyeen helposti lähestyttävä musiikillinen ilmaisu toi mieleen monet trendikkään ajattomat popyhtyeet ja kolmikon lyriikoissa oli monia hienoja ilmaisuja vähintään yhtä paljon kuin OL-historian upeimmissa aurinkolaseissa kesäfiilistä. Kappaleeksi yhtye valitsi blogiin toisena kuullun "Idiot" -nimisen viisun.





Esiintyjien välissä soitetut kappaleet:
---
Joakim - Drumtrax
---
Imatran Voima - Commando 12"
---
Kraftwerk - La Forme (Hot Chip remix)
---

Omat Laitteet #2 oli yli sadalla katsojallaan todellinen menestys, ja niinpä nyt OL-kollektiivilla onkin toiveissa kyseisen klubin vakiintuminen osaksi Tampereen kuukausittaista kulttuuritarjontaa. Elektronista klubia ei kuitenkaan pystytä järjestämään ilman artisteja, ja niinpä edelleen peräänkuulutetaan kaikkia innostuneita ilmoittautumaan osoitteeseen omatlaitteet@gmail.com jotta myös kesäkuussa klubi saadaan järjestettyä. Tässä kaupungissa on potentiaalia saada tämä tapahtuma pyörimään täydellä teholla mutta se vaatii harrastajien ilmaantumista paikalle esittämään omaa tuotantoaan.

Kiitos vielä kaikille, tiistai oli ikimuistoinen tapahtuma!

- Omat Laitteet-

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Toinen Omat Laitteet -ilta onnistuneesti takana!

Toukokuun Omat Laitteet -iltama vietettiin eilen ja tapahtuma oli todella onnistunut! Kolminumeroinen yleisömäärä sai nautittavakseen neljä viihdyttävää, mutta sopivan erilaista esitystä neljältä mielenkiintoiselta esiintyjäpoppoolta. Tunnelma oli katossa ja sopivan kesäisen kuuma koko illan ajan, kiitos osallistujille.

Piakkoin seuraa laajempi kertomus illasta kuvineen ja äänitteineen, mutta jo nyt täytyy kuuluttaa uusien esiintyjien perään, sillä kesäkuun ilta lähestyy jo horisontissa (15.6.) ja siihen kaivataan esiintyjiä - ilman niitähän tämä touhu ei toimi. Täkynä mainittakoon että esiintyjät saavat valita esiintymisvuoronsa ilmoittautumisjärjestyksessä, joten kannattaa olla nopea!

Maksimimäärä akteja yhtä iltaa kohti on neljä, eli senkin takia kannattaa varata oma paikka nopeasti.

Seuraavassa vielä Omat laitteet -speksit tuleville esiintyjille:

- mikseriin maksimissaan 3xStereo-liitäntä ja 3xMono-liitäntä
- laitteiden on mahduttava yhdelle pöydälle
- n. 20 min setti
- ei muita rajoitteita

Jos kysyttävää, ei kun meiliä osoitteeseen omatlaitteet@gmail.com.


Väsynyt mutta iloinen,
Aki / Omat Laitteet

torstai 13. toukokuuta 2010

Omat Laitteet #2 - 18.5.2010

Omat Laitteet -illan esiintyjät:


Opal


Opalin musiikin kasvuympäristöstä löytyy piuhoja, syntetisaattoreita,
rumpukone, yhtyeen kolme jäsentä ja kupilliset
teetä. Improvisaation ja sähkökatkosten synnyttämän inspiraation kautta
syntyy äänikudelmia, joille yhteistä on rytmit
ja muhkea basso.


I'm With Machine

I´m with Machine on kahden tamperelaisen könsikkään muodostama duo, joka esittää eloelektronista taidepörinää ja se tulee sun kellarista.
Kaikenlaisilla laitteilla saa kaikenlaisia ääniä tehtyä ja me teemme sen elektroakustisilla elementeillä. Nautimme jokapäiväisten äänien hyödyntämisestä kun kyse on new wave of post-coren uudesta tulemisesta.
Kannattaa muistaa, että musiikki on vain ihmisen järjestelemää ääntä.


ARNRealm

ARNRealm-koalitio on perustettu vuonna 2000 yleisen kokeellisuuden ja häröilyn ilmaisukanavaksi. Nykyiset jäsenet Apecca, Buicco, Clinga ja Jaacco suoltavat "arnin" kuuloista tavaraa jota luodaan sekä yhdessä että erikseen. Arni on monipuolista, yksinkertaista, surinaa, pörinää ja sellouttia, joka kuulostaa kaikilta musiikkityyleiltä.


Video Dating Montage

Video Dating Montage on juuri sitä, mitä nimestä voi päätellä: helppoa, mutta sitäkin tarttuvampaa elektronista poppia. VDM koostuu kahdesta syntetisaattorista, niiden soittajista, laulajasta ja läppäristä. Biisejä on joka lähtöön ja tyylit on hallussa telemarkista lähtien.

tiistai 11. toukokuuta 2010

Omat Laitteet #2 (18.5.2010)

Kuukauden tauon jälkeen Omat Laitteet -klubi palaa toista kertaa vavisuttamaan Tamperelaista kulttuurikenttää. Tällä kertaa ihmisten tunteista ja musiikillisista koukuista vastaavat kolme ryhmittymää, jotka kukin omalla panoksellaan luovat tuosta tiistai-illasta unohtumattoman ja ainutkertaisen kokemuksen. Jälleen musiikkityylien suhteen ei ole asetettu mitään rajoitteita ja niinpä onkin mielenkiintoista kuulla millainen tarjonta meitä kuulijoita odottaa.

Tiistain 18.5. varmistuneet esiintyjät:

-ARNRealm-koalitio
-I´m with Machine
-Opal
-Video Dating Montage
(jokaisella esiintyjällä on n. 20 minuuttia esiintymisaikaa - mitään muita rajoituksia ei ole)

Esiintyjien esittelyt tulevat Omat Laitteet -tapahtuman blogiin omatlaitteet.blogspot.com lähipäivinä, ja tapahtuman jälkeen blogiin tulee tallenteita ja kuvia esiintymisistä sekä illasta mikäli ei päsee mukaan.

Nyt laitetaan pyörä pyörimään ja vakiinnutetaan tämän tapahtuman paikka kaupungin kulttuuritarjonnassa! Kutsut leviämään ja ravintola täyteen aivan kuten ensimmäiselläkin kerralla!

Ensi kuussa Omat Laitteet -klubi viettää kesälomaa MM-kisojen takia..

Facebook-event: http://www.facebook.com/home.php?#!/event.php?eid=118348954862363

tiistai 4. toukokuuta 2010

Toukokuun Omat Laitteet

Toukokuun Omat Laitteet -ilta näyttää huomattavan todennäköiseltä ja voisi jopa sanoa varmalta, sillä tähän mennessä on tullut jo kaksi ilmoittautumista. Näiden kahden lisäksi tilaa on vielä kahdelle esitykselle, ja koska Omat Laitteet tämän tiedon mukaan viettää muutenkin kesäkuussa taukoa MM-kisojen viedessä järjestäjien kaiken ajan, niin nyt on hyvä tilaisuus ilmoittautua ja olla samalla viemässä oman pienen kaupunkimme kulttuuritarjontaa eteenpäin!

Tapahtumahan siis on ennakkoilmoittautumisiin perustuva ja niinpä tulevat esiintyjät myös esitellään tässä blogissa ennen Omat Laitteet -iltaa 18. päivä kuluvaa kuuta, eli mikäli et ole tulossa esiintymään niin pyörähdä tämän sivuston kautta ennen saapumista paikalle jos haluat tietoa esiintyjistä ja tule täyttämään sankoin joukoin Artturi sekä nauttimaan mielenkiintoisesta elektronisesta musiikista!

-Omat Laitteet -kollektiivi

lauantai 24. huhtikuuta 2010

Omat Laitteet -klubi lähes henkitoreissaan...

Kunnianhimoinen tavoite saada kuukausittainen elektronisen musiikin open stage -klubi käyntiin Tampereella ajautui huhtikuun osalta vastatuuleen, sillä emme saaneet tapahtumaan näennäisen lupaavista lähtökohdista huolimatta buukattua esiintyjiä ja niinpä koko ilta peruuntui.

Koska olisi varsin surullinen tilanne jos tämä klubi nyt ei lähtisikään liikkeelle, niin nyt järjestäjien puolesta peräänkuulutan kaikkia, jotka joko itse tuntevat olevansa kykeneviä esiintymään tai tietävät joitakin mahdollisia esiintyjiä - mikäli toukokuunkin tapahtuma joudutaan esiintyjien puuttumisen takia peruuttamaan, niin sen jälkeen on vain todettava että tällainen tapahtuma ei Tampereella tule toimimaan ainakaan tässä muodossa ja lyötävä pillit pussiin.

Me hoidamme käytännön jutut, jeesataan tekniikassa ja äänitetään esiintymiset jne, ihmisten tehtävänä on vain ilmoittautua soittamaan ja tulla paikalle laitteidensa kanssa. Tätä tehdään rakkaudesta lajiin kunhan vaan löytyy innokkaita esiintyjiä.

Rok on, eiq dub step on
Aki - Omat Laitteet

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Omat Laitteet 16.3.2010

Tiistaina 16.3. vietettiin ensimmäistä Omat Laitteet -iltaa. Iltaan oli ilmoittautunut kolme esiintyjää, jotka erosivat toisistaan siinä määrin että oli lupa odottaa onnistunutta iltamaa! Yleisöäkin paikalle oli saapunut siinä määrin, että uusi elektronisen musiikin open stage -klubi sai ensimmäisenä iltanaan arvoisensa startin ja nousi heti kerrasta kaupungin suurten musiikkitapahtumien joukkoon.


Aki Luoto toivotti illan aluksi kaikki esiintyjät ja katsojat tervetulleiksi nauttimaan mielenkiintoisista musiikkiesityksistä hyvässä seurassa. Tämän jälkeen areena ja lava annettiin artisteille, heidän esityksensä äänitettiin ja alla onkin kuvien ja äänen muodossa näytteitä näistä esityksistä.



Vaarne
Vaarne by OmatLaitteet
Vaarne avasi Omat Laitteet -klubin historian ensimmäisen illan tarjoillen yleisölle "matkan aavikolle", kuten hän itse esityksensä aluksi totesi. Vaarnen kaksikymmenminuuttinen pyöri hienojen rytmien ja tunnelmien ympärillä - todellista musiikillista maalailua kuultiin useiden kappaleiden muodossa, niistä blogiin nostettiin esille toisena kuultu teos tästä musiikillisesta seikkailusta.



Harlot's Ghost Harlot's Ghost by OmatLaitteet
Harlot's Ghost vei kuulijansa suurten mystisten vuorten luo - loihtien kitarallaan ja laitteillaan hienoja kokonaisuuksia spontaanisti yleisön edessä. Artistin teokset perustuivat akustisella kitaralla loihdittuihin äänimaisemiin, joita hän soitti laitteillaan livenä pyöritellen ja muokaten niitä suuriksi taidemaailmoiksi vieden ilmaisuaan kitaran ja yleisön reaktioiden mukaan edestakaisin tuossa äänen valtameressä. Tarjoilemamme näyte on viimeinen teos kolme teosta sisältäneestä "setistä".




Pointless Note Pointless Note by OmatLaitteet
Illan kolmantena ja samalla viimeisenä esityksenä kuultiin esitys syntikka-kone-hulina-kaksikolta nimeltä Pointless Note. Herrat olivat tuottaneet reilun vartin mittaisen vauhdikkaan kokonaisuuden, jossa monilta osin soittotaidon puutteet korvattiin äkäisellä sanomalla. Rumpukoneet ja syntetisaattorit jauhoivat ilmoille ärjyvää pauketta ja kieli tuntui olevan jossain määrin poskessa, mutta sitä tasapainotettiin erilaisin kantaaottavin samplein. Näyte on kolmiosaisen setin keskimmäinen osio.





Esiintyjien välissä soitetut kappaleet:
James Blake - Air & Lack Thereof
Ramadanman & Appleblim - Sous le sable
-----
Aphex Twin - Hedphelym
Aphex Twin - Delphium

Ilta oli kaikin puolin onnistunut sekä miellyttävä kokonaisuus ja toivottavaa onkin, että jatkoa klubille seuraisi. Tämän takia onkin ensiarvoisen tärkeää levittää tämän tapahtuman ilosanomaa ja saada seuraavalle suunnitellulle Omat Laitteet -illalle (20.4.) esiintyjiä ilmoittautumaan järjestäjille osoitteeseen omatlaitteet@gmail.com!

-OL

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Ensimmäinen Omat Laitteet -ilta on onnistuneesti takana!

Ensimmäinen Omat laitteet -iltama on nyt onnistuneesti takana; järjestävät tahot esittävät isot kiitokset ja kumarrukset esiintyjille sekä Artturiin saapuneelle runsaslukuiselle yleisölle! Tunnelmia illan elektrospektaakkeleista ja muusta menosta on tulossa lähiaikoina blogiin.

Tunnelmapaloja odotellessa on hyvä muistuttaa, että laittakaahan kaikki (eilisen inspiroimana tai muuten vaan) esiintymisestä kiinnostuneet ilmoittautumisviestiä sähköpostiin: omatlaitteet@gmail.com. Viestiin voitte lisätä jo pienen esittelyn omasta tuotannostanne (ei välttämätöntä), joka voidaan sitten julkaista täällä blogissa ennen seuraavaa, 20.4. järjestettävää Omat laitteet -iltaa. Lisäksi mukaan voisi laittaa alustavia suuntaviivoja siitä, minkälaisella laitteistolla olette stagea valtaamassa. Näin voimme sitten paremmin pohdiskella aikataulutusta ja soittojärjestystä.

Ilmoittautumisella ei pyritä mihinkään genre- tai tyylikontrolliin, vaan pyrimme välttämään sitä, että esiintyjät vaivautuisivat turhaan laitteistoineen paikalle. Yhden illan esiintyjäkiintiö (noin 20 minuutin seteillä) on kuitenkin vain neljän esiintyjän verran.

Seuraavassa vielä Omat laitteet -speksit tuleville esiintyjille:

- mikseriin maksimissaan 3xStereo-liitäntä ja 3xMono-liitäntä
- laitteiden on mahduttava yhdelle pöydälle
- n. 20 min setti
- ei muita rajoitteita

Jos kysyttävää, ei kun meiliä osoitteeseen omatlaitteet@gmail.com.

- OL

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Omat Laitteet #1 - 16.3.2010

Omat Laitteet -illan esiintyjät:


Vaarne

Turkulainen 25-vuotias muusikko Ville Vaarne lisäilee elektroniseen pop-musiikkiinsa aineksia länsimaisen musiikkikulttuurin ulkopuolelta.

Viime aikoina hän on poiminut kiinnostavia soundeja esimerkiksi lähi-idän perinnemusiikista.
Vaarnen mielestä uusien vaikutteiden hankkiminen vieraista kulttuureista on välttämätöntä, jotta pop-musiikki säilyy tuoreena.

- Annan itselleni täyden vapauden yhdistää eri tyylilajien kiinnostavia puolia ja tehdä niistä omannäköistäni tulkintaa, Vaarne sanoo.

Vaarne kokee, että tällä toiminnalla on myös symbolinen merkitys.
Hän uskoo, että musiikin tavoin myös ihmisten on saatava liikkua vapaasti keinotekoisista rajoista piittaamatta. Vain siten voi syntyä uutta kulttuuria.

- Otetaan kaikki vieraat avosylin vastaan. Jos taloutemme ei kestä sitä, voimme leikata menoja esimerkiksi laukkauttamalla puolustusvoimat, Vaarne toteaa.


Harlot's Ghost

Harlot's Ghost soittaa minimalistista elektroa joka pohjautuu alkuperäistä open stage -konseptia kunnioittaen singer-songwriter-perinteeseen. Äänimaailmaa rakennetaan pääosin miehestä ja kitarasta lähtevien äänien ympärille ja niistä kudotaan modernin teknologian avulla improvisoiden uusia muotoja ja värejä. Varmaa on vain, että kappaleita ei kuulla samanlaisena toista kertaa.

Taustalla voi kuulla kenties kaikuja Thom Yorken sooloiluista, Four Tetin kellunnasta sekä Aphex Twinin ambientimmasta tuotannosta.


Pointless Note

Viime vuodet pääasiassa levylautasten takana viihtynyt Pointless Note (joku on kuullut myös kutsuttavan nimikkeellä Burnett & Cooper) esittää vaihteeksi omaa tuotantoaan. Kaksikon musiikki on seitsemän vuoden aikana harppaillut pitkät loikat industrialvaikutteisesta äänitaiteesta kohti selkeälinjaisempaa pop-estetiikkaa.

Tällä kertaa materiaalin sävy on jälleen pari astetta kokeellisemman ilmaisun suunnalla - unohtamatta kaksikon tuotannon läpileikkaavia teemoja, kuten kuivakkaa, itätamperelaista huumoria ja välillä lähes itseisarvoksi lipsahtavaa yhteiskunnallista herätystehtävää. Yksi asia on kuitenkin varma: namiskaa väännetään tosissaan!

Vaikutteita kaksikolla on niin paljon, että niiden laajempi listaaminen ei tunnu järkevältä.

perjantai 26. helmikuuta 2010

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Omat Laitteet -klubi

Ravintola Artturissa käynnistetään uusi uljas idea maaliskuussa, kun kuun kolmantena tiistaina ravintolan valtaa "Omat Laitteet" -niminen open stage ilta.
Konseptin jalona ideana on tuoda kaupunkiin esiintymisareena elektronista musiikkia tekeville harrastajille ja tarjota näin elämyksiä myös paikalle saapuville kuuntelijoille. Mitään rajoituksia musiikkityylin puolesta ei artisteille aseteta, vaan kaikki on teknisten rajoitusten puitteissa (muutama liitäntä ja rajoitettu tila laitteistolle) sallittua ja toivottavaa. Tapahtumiin tulee ennakkoilmoittautuminen, jonka avulla pidetään tapahtumat miellyttävän mittaisina ja varmistetaan ettei ketään tarvitse käännyttää laitteineen ovelta.


Konseptin ympärille on tarkoitus laajentaa myös blogi, jossa esitellään kuukausittain esiintyvät artistit ja tarjotaan artistien luvalla heidän esityksestään makupaloja kiinnostuneille aina iltojen jälkeen.

Ensimmäinen ilta on tarkoitus järjestää 16.3. ja tästä eteenpäin kuukausittain.

Lisätietoa tulossa ja rakkautta lajiin luvassa.